Kappelin juustola - lehmakuvitukset

Ilmeikäs
ILLUSIA

Sinihomejuusto / Blåmögelost

Illusia oli ensimmäinen lehmämme, jonka hankimme elokuussa 2013. Illusia siirtyi ajasta ikuisuuteen 7.5.2019 tutussa ympäristössä kotitilallaan tutun isännän toimesta. Illusialla oli jalkavaivoja, joiden seurauksena sen yleiskunto heikkeni niin, että yhdessä tilan emännän ja isännän kanssa jouduimme tekemään vaikean päätöksen.

Illusia oli ilmeikäs, hieman viekas ja erittäin kaunis ayshire -rotuinen lehmä. Se rakasti rapsuttamista ja kun navetalle saavuttuamme kutsuimme sitä nimellään, saapui se aina luoksemme kihnutettavaksi, olipa sitten kesken päivälevot tai vaikkapa ruokailu.

Illusian ansiota on koko juustolan olemassaolo. Sen ja sen kavereiden valmistama maailman paras maito hullaannutti juustonkeittäjän raikkaudellaan ja tuoreudellaan ja siitä johtuen rupesimme valmistamaan juustoja ja ajan myötä perustimme Kappelin Juustolan.

Ilmeikäs Illusia on ensimmäinen valmistamamme juusto ja uskallammekin ajatella, että Illusia elää juustossamme.

Ilmeikäs Illusia on raakamaitoon valmistettu pastöroimaton sinihomejuusto.

Juusto on valmistettu juuri lypsetystä käsittelemättömästä raakamaidosta, jonka itse noudamme navetasta. Maidon matka navetasta kattilaan kestää n. 20 minuuttia, ja on siis todella tuoretta. Koska maitoa ei kuumenneta kuin 33 asteeseen, eikä siitä näin ollen keitetä makuja pois, siinä säilyvät kaikki luontaiset aromit sekä maidon raikkaus ja tuoreus. Onpa juustosta löydettävissä myös navetan makua, jota tavoittelemme. Vähintään kahdeksan viikon kypsytys tiivistää juuston maun ja aromit ainutlaatuiseksi lopputulokseksi ja tuo juustoon punaviinin tanniiniin verrattavissa olevan, voimakkaan jälkimaun, joka täyttää nauttijansa suun.

Rakenteeltaan pehmeähkö, kermainen juusto on parhaimmillaan huoneenlämpöisenä esimerkiksi keksien ja hyytelöiden kera nautittuna.

Juustossa ei ole käytetty raaka-aineena mitään muuta kuin tuoretta maitoa, Penicilium Roqueforti -hometta, hapatetta, juoksutetta ja suolaa. Mitään lisäaineita ei käytetä. Ilmeikäs Illusia on siis maitoa puhtaimmillaan.

Pastöroimaton/Opastöriserad.
Laktoositon/Laktosfri (alle/mindre än 0,01 g/100 g).
Voimakassuolainen/Kraftigt saltat.

Ainekset: raakamaito, suola, home (penicillium roqueforti),
hapate, juoksute
Ingredienser: obehandlad mjölk, salt, mögel (penicillium
roqueforti), syrningskultur, ostlöpe

Ravintosisältö/Näringsvärde 100g
Energiaa/Energi 1400 kJ/ 333 kcal
Rasvaa/Fett 28,3 g
 josta tyydyttyneitä/varav mättat fett 21,7 g
Hiilihydraatit/Kolhydr 1,6 g
 josta sokereita/varav sockerarter 0,8 g
Proteiini/Protein 17,5 g
Suola/Salt 2,75 g

Säilytetään kylmässä alle/ Förvaras vid högst (+6°C)

Lempeä
LORELEY

Valkohomejuusto / Vitmögelost

Loreley on juhannus aattona 2014 syntynyt juustolan toinen lehmä. Loreley on Illusian vasikka ja samalla sen ainoa tytär. Loreleysta tuli lehmä vuonna 2016, jolloin se synnytti vasikan, Narnia, nimeltään. Myös Narnia on juustolan lehmä ja siis Illusian tyttärentytär.

Loreley on siis juhannuslehmä ja lempeä luonteeltaan. Lailla äitinsä, myös se tykkää silittelystä ja huomiosta. Loreley on myös perinyt Illusian kauneuden. Loreley asustaa omalla kotitilallaan tyttäriensä, Narnian ja Okeanoksen sekä kavereidensa seurassa. Loreley on reipas, terve ja voi mainiosti.

Lempeä Loreley on raakamaitoon valmistettu pastöroimaton valkohomejuusto.

Juusto on valmistettu juuri lypsetystä käsittelemättömästä raakamaidosta, jonka itse noudamme navetasta. Maidon matka navetasta kattilaan kestää n. 20 minuuttia, ja on siis todella tuoretta. Koska maitoa ei kuumenneta kuin 32 asteeseen, eikä siitä näin ollen keitetä makuja pois, siinä säilyvät kaikki luontaiset aromit sekä maidon raikkaus ja tuoreus. Onpa juustosta löydettävissä myös navetan makua, jota tavoittelemme. Vähintään kahdeksan viikon kypsytys tiivistää juuston maun ja aromit ainutlaatuiseksi lopputulokseksi ja muuttaa juuston rakenteen upeaksi, kermaisen pehmeäksi, jopa valuvaksi. Lempeä Loreley on poikkeuksellisen maukas valkohomejuusto, jonka peitteenä on kaunis, puhtaan valkoinen homepinta. Kuten Ilmeikkäässä Illusiassa, myöskään Loreleyssa ei ole käytetty mitään lisäaineita. Raaka-aineina ovat ainoastaan tuore maito, Penicilium Candidum -home, hapate, juoksute sekä suola.

Kappelin juustola - lehmakuvitukset

Pastöroimaton/Opastöriserad.
Laktoositon/Laktosfri (alle/mindre än 0,01 g/100 g).
Voimakassuolainen/Kraftigt saltat.

Ainekset: raakamaito, suola, home (penicillium candidum),
hapate, juoksute
Ingredienser: obehandlad mjölk, salt, mögel (penicillium candidum), syrningskultur, ostlöpe

Ravintosisältö/Näringsvärde 100g
Energiaa/Energi 1197 kJ/ 285 kcal
Rasvaa/Fett 24,2 g
 josta tyydyttyneitä/varav mättat fett 18,3 g
Hiilihydraatit/Kolhydr 1,4 g
 josta sokereita/varav sockerarter 0,7 g
Proteiini/Protein 14,9 g
Suola/Salt 2,45 g

Säilytetään kylmässä alle/ Förvaras vid högst (+6°C)